keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Tykkiä katselemassa

Kävin eilen töiden jälkeen verrkokauppa.comissa katselemassa uutta Optoman HD20 halpis tykkiä. Vierellä oli 2000e Sony verrokkina. Täytyy kyllä myöntää että kuva oli hienoinen pettymys vaikka en odottanutkaan mitään wow efektiä. Kuva oli suttuinen ja siinä oli paljon virheitä. Ääriviivat olivat höttöä ja kolmiuloitteisuus hukassa. Tietysti täytyy muistaa että katselutila oli suhteellisen valoisa ja säädöt ilmeisesti tehdastilassa. Alunperin tarkoitus oli mennä toteamaan paikanpäälle sateenkaaret, DLP tykki kun kyseessä on, mutta ihmetys oli suuri kun tuon tykin sateenkaaret ei hyppinyt silmille tavattomasti; Kuvaa voisi jopa kestää. No, kyseessä on kuitenkin 1100e hintalapulla ryhmässään edullinen HD-tykki joten pienet kompromissit pitää hyväksyä.

Sen sijaan Sonyn kuva oli tummahko, en tiedä oliko säädöissä jotain vikaa vai valoteho muuten huono, mutta todella tumma se oli verrattuna Optomaan. Lisäksi Optoman heitto oli jotain 80" Sonyn 100" verrattuna (liekä ihan tarkoituksella). Tämä teki vertailusta käytännössä mahdotonta. Sonyn kuva tuntui levollisemmalta, komliuloitteisemmalta, tarkemmalta ja siinä oli vähemmän virheitä ja rosoja. Tämäkin on ihan ymmärrettävää sillä kyseessä on melkein kaksi kertaa kalliimpi tykki. Fyysistä kokoeroa tykeillä oli noin 100%. Olisin kovasti halunnut testata Optomaa Panasonicin pt3000:seen joka itseäni hintaluokassaan houkuttaa eniten. Se oli kyllä siellä katossa Optoman vierustoverina mutta se ei ollut kytketty.

Eilisen reissun jälkeen asiat menivät päässäni entistä sekavammaksi. Optomaa on kehuttu vuolaasti foorumeilla joten odotukset olivat korkealla. En kyllä sitä ostaisi ja jos muut tykit ovat Optoman edullisessa hintaluokassa vielä heikompia täytyy miettiä seuraavaa hintaluokkaa ja nimenomaan esim. sitä Panasonicia.

Noh, eilen ostin käytettynä uudet päivitysosat tietokoneeseen ja kaveri lupasi tänään ne pistää postiin. Näytönohjain on tilauksessa verkkokauppa.comista ja tulee joskus. Vanha P4 saa siis väistyä uuden raudan tieltä. Osat: q9550, P5Q pro, 2x2Gt DDR2 1033

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti